Sateenkaarimessu 30.10.2004 - Leena Seivo

Evankeliumi Joh. 4: 46-53

Kapernaumissa oli kuninkaan virkamies, jonka poika oli sairaana. Kuultuaan Jeesuksen tulleen Juudeasta Galileaan hän lähti Jeesuksen luo ja pyysi, että tämä tulisi parantamaan pojan, joka oli kuolemaisillaan. Jeesus sanoi hänelle: »Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.» Mutta virkamies pyysi: »Herra, tule, ennen kuin poikani kuolee.» Silloin Jeesus sanoi: »Mene kotiisi. Poikasi elää.» Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti. Jo kesken matkan tulivat hänen palvelijansa häntä vastaan ja kertoivat pojan parantuneen. Mies kysyi heiltä, mihin aikaan poika oli alkanut toipua, ja he sanoivat: »Eilen seitsemännellä tunnilla kuume hellitti.» Silloin isä ymmärsi, että se oli tapahtunut juuri silloin, kun Jeesus sanoi hänelle: »Poikasi elää», ja hän ja koko hänen talonsa väki uskoivat Jeesukseen.

Tänään on uskonpuhdistuksen muistopäivä. Se viittaa luonnollisesti uskonpuhdistaja Martti Lutheriin. Ennen kuin kerron jotakin hänen uskonkäsityksestään, haluan muistaa meidän omaa Martti Älläämme, eli Martti Lindqvistiä, joka lähti luotamme viime huhtikuussa. Martti teki pitkän ja todella arvokkaan päivätyön meidän sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöön kuuluvien ihmisten kanssa ja nimenomaan sen suhteen, että kyseenalaiset käsitykset ja uskomukset meistä sekä kristillisestä uskosta voisivat puhdistua, kirkastua ja palata rauhaan. Vaikka Martti ei ole fyysisesti täällä tänään, niin hänen työnsä on.

Sitten Martti Lutheriin, luterilaisuuden isään, joka uskalsi omana aikanaan kiivaasti etsiä ja löytää mahdollisuuksia tavalliselle ihmiselle - kaikille - ottaa selvää siitä, mikä elämässä on tärkeintä ja mikä Raamatussa on oleellista.
Luther oikeastaan yhdisti Jumalan ja uskon. Uskon hän käsitti varsin modernisti: se voi olla vain se mielikuva, joka meitä hallitsee ja ajaa. Lutherin mukaan ihmisen uskon kohde ei automaattisesti ole Jumala. Ja vaikka olisikin, se ei välttämättä ole se Jumala, jonka voi samastaa Jeesukseen Kristukseen ja hänen armoonsa. Luther itse paini jumalan ankaruuden helvetissä ja huojentui kuin yhtäkkiä samaan, mihin Paavali aikoinaan lain suhteen: Vain uskosta vanhurskas voi elää.

Jos saan kiteyttää vielä hieman edellistä lausetta, jätän siitä yhden sanan, nimittäin vanhurskaan, pois ja sanon: Vain uskosta voi elää. Palaan sitten takaisin Lutherin käsitykseen Jumalasta tahona, joka on kaikkemme ja joka antaa meille kaiken, ja sanon, että vain Jumalan tähden ylipäätään voi elää. Usko onkin sitä, että Jumala on kaikki ja ilman häntä ei ole mitään. Usko on alusta loppuun asti Jumalan teko ja valtava lahja. Juuri se on meille ehdottomasti vaikeinta uskoa.

Päivän evankeliumitekstissä kohtaamme miehen, joka oli tehnyt pienen sairaan poikansa eteen jo varmaan aivan kaiken. Kuninkaan virkamiehenä hänellä on ilmeisestikin ollut antaa pojalleen paras mahdollinen inhimillinen hoito. Silti poika on kuolemaisillaan. Mies on kotoisin Galilean Kapernaumista ja on jostain saanut kuulla Jeesuksesta. Ehkä hän on kuullut paljon puhutusta viini-ihmeestä, jonka Jeesus oli tehnyt aiemmin Galilean Kaanaan kaupungissa. Monet olivat kohdanneet jo Jeesuksen ja saaneet tältä jotakin siihen saakka kohtaamatonta tai tavatonta.
Jeesus ei ole kuitenkaan pullistellut supermiehenä, vaan on koko evankeliumin alun ollut lähinnä vaivautunut häneen kohdistuneesta huomiosta. Tai oikeastaan - niin kuin Jeesus sen on tulkinnut - hänen tunnustekoihinsa kohdistuneesta huomiosta. Jeesus haluaa selvästikin siirtää polttopistettä siitä mitä hän tekee siihen mitä tai kuka hän on. Jeesus tuntuu olevan sitä mieltä, että siitä mitä hän on, alkavat teot. Jeesus kertoo jo maailmasta, todellisuudesta, jossa Jumala on ihmisten sisällä vaikuttavana voimana ja olemassaolona. Hän kertoo yhteisöllisyydestä, jossa kaikki teemme hänessä ja hänen kanssaan. Tätä todellisuutta elämme ja aavistamme myös täällä tänään, kaikin sateenkaaren värein.

Päivän evankeliumitekstin mies piirtää uskon erään kaavan: kun kaikki toivo on mennyt, alkaa usko.
Se ei ole abstraktia, logiikkaa etsivää spekulaatiota, vaan täysin sokeaa, hädän miltei puuduttamaa, melkein konemaista työtä: valita palvelijat, pakata aasi, valmistaa kotiin jäävät, käydä vilkaisemassa viimeisen kerran sairasta poikaa ja sitten mentiin. Jeesusta etsimään.
Mies saapunee tilanteeseen, jossa on jo ehkä ihmisjoukkoa koolla. Hän löytää Jeesuksen ja menee kuraisin kumisaappain suoraan asiaan: ”Tule, ja paranna poikani, joka on kuolemaisillaan.” Jeesus vastaa tavalla, joka voi kuulostaa melkeinpä töykeältä: ”Te ette usko, ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä.” Mutta virkamiehen hätä on sitkeää ja lopulta Jeesus sanoo: ”Mene kotiin, poikasi elää.”
Seuraavat sanat evankeliumitekstissä kuuluvat: ”Mies uskoi, mitä Jeesus hänelle sanoi, ja lähti.”
Jo kesken matkan hän kohtasi kotoa vastaan tulleet palvelijat, jotka kertoivat, että poika on aivan terve. Isä kysyy ajankohtaa, jolloin parantuminen oli tapahtunut ja tajusi, että se oli tapahtunut juuri silloin kun Jeesus oli sanonut: ”Poikasi elää”.
Mies uskoi nyt Jeesukseen ja samoin koko hänen perheensä.

Jeesuksen vastusteluista huolimatta oli sittenkin tapahtunut tunnusteko ja ihme.
Sen lähtökohtana oli pieni, uupunut miehenalku, apu oli Jeesus, tunnusteko oli se, että poika parani, mutta varsinainen ihme lienee se, että hädästä miltei musertunut perhe oli löytänyt jotakin tästä maailmasta, joka menee sen yli, nimittäin Jeesuksen. Kun kaikki eväät on käytetty, otetaan kompassiin uusi suunnin ja kaikkien magneettikenttien sijasta etsitään Jeesuksen siipien suojaa. Suunnistaa ei osaa, ei ehkä koskaan opikaan, mutta Jeesus on takuuvarmasti läsnä, vierellä; hän on avuntuoja isolla A:lla. Usko oli sitä, että mies lähti, mutta minne hän lähti: Jeesuksen luo. Se oli uskon syvin dynamo.

Kuninkaan virkamies joutui taivaltamaan kahteen suuntaan yötä myöten seuranaan suunnaton hätä. Kun hän löysi Jeesuksen ja sai tältä vakuutuksen pojan paranemisesta, hän, kuten sanottu, uskoi heti mitä Jeesus hänelle sanoi. Se ei varmaankaan tarkoittanut, että hän olisi tehnyt paluumatkansa vihellellen kestikievareitten kautta. Luulen, että hän suorastaan juoksi mistään nälästä tai väsymyksestä piittaamatta ja halusi nähdä, olisivatko Jeesuksen sanat todellakin tosia.

Me seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat kristityt pelkäämme, epäilemme ja toivomme monenlaisia asioita. Luulen, että monellekin kuninkaan virkamiehen matka on varsin tuttu.

Kun alkaa tuntua siltä, ettei enää voi kieltää omaa aitoa itseään, alkaakin pelätä, että mitä nyt sitten, kieltääkö Jumala nyt sitten minut? En minä ainakaan aikanani pelännyt sitä, että hylkääkö seurakunta minut, koska se oli tavallaan omilla kannanotoillaan tehnyt sen jo. Pelkäsin Jumalan edessä. Ajattelin, että kaiken muun Jumala sallii, mutta ei minun homoseksuaalisuuttani. Siihen en jaksanut uskoa.

Juuri tällaisesta tilanteesta alkavat ne tiettömät taipaleet, avun ja tuen etsintä. Karmeinta on se, jos täytyy jäädä olemaan yksin.
Tuttua on myös tällä etsinnän matkalla löytää Jeesus ja hänen armonsa. Hän lupaa rakastaa ja hyväksyä ja sanoo että mene rauhassa. Ja kun menee, sama hiki alkaa virrata: että mitä jos sittenkin…Tie voi olla vuosikausia pelkkää siksakkia ja ympyrää, kun kaikki ympäristön peilit menevät aivan sekaisin ja rikki. Mihin luottaa?

Nyt kerron suuren salaisuuden: me olemme täällä tänään. Me yhdessä olemme eräs Jeesuksen Kristuksen ihme ja tunnusmerkki, halusimmepa tai emme. Meillä on monta roolia päivän tekstistä: olemme se, joka kohtaa Jeesuksen ja hänen tähtensä uskoo, mutta mikä tärkeintä: olemme toinen toisillemme niitä palvelijoita, jotka rientävät jo puolitiehen vastaan sitä, joka edelleenkin on aivan hädissään ja sanomme: ei ole mitään hätää, kaikki on hyvin.

Haluan erityisesti sanoa sinulle, joka eniten pelkäät, että: älä pelkää. Kristus on meidät lunastanut, syliinsä ottanut ja hän kantaa, ja siinä suhteessa hän on kyllä aivan supermies. Ja jos epäilet hänen sanojaan, niin muista tämän päivän miehen tuskallista kotimatkaa ennen vapauttavaa tietoa: lapsi jäi henkiin. Nyt sillä on oikeus ja lupa kasvaa.
Jeesus seisoi kaukana taustalla, mutta hän tiesi ja hän tietää myös tänään.

Tulkaa valoon. Lähtekää iloon. Kristus on koskettanut ja kaikki on mahdottoman hyvin. Kristus on usko. Kristus on kaikki. Se on uskon suuri salaisuus.