Suomalaista kirjallisuutta
Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on käynnissä laaja keskustelu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä. Piispainkokouksen asettaman työryhmän raportti julkistetaan maaliskuussa 2009. Helsingissä pidettiin kaksi seminaaria aiheesta. Vuoden 2008 seminaaripuheenvuorot ilmestyvät lähiaikoina. Mutta vuonna 2007 pidetyn parisuhdelakiseminaarin puheenvuorot ovat jo koottu kirjaksi:
Homoseksuaalisuus Raamatussa ja kirkon opetuksessa toim. Antti Saarelma Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 101
Vuonna 2006 ilmestyi tutkimus, joka haastaa pohtimaan omia parisuhdekäsityksiä. Tarkasteltavina olivat suomalaiset teologit ja heidän käsityksensä parisuhteen tasa-arvosta, ongelmista ja nykykulttuurin vaikutuksista. Vaikka kirja käsittelee parisuhdetta heteroseksuaalisesta näkökulmasta, on siinä taustaa myös sateenkaariparisuhteisiin:
Rajallinen rakkaus Suomalaisten teologien käsitykset parisuhteesta Jouko Kiiski
Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 97
Suomalaisessa kirjallisuudessa tämän hetken ylivoimaisesti tärkein kokoomateos homoseksuaalisuudesta ja kirkkojen suhteesta siihen on Yhteys-liikkeen piirissä syntynyt, Martti Nissisen ja Liisa Tuovisen toimittama Synti vai siunaus? Homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Kirja keskittyy homoseksuaalisuuteen, mutta sivuaa myös bi- ja transvähemmistöjä.
Kirja on myönteisesti kantaaottava, monipuolinen, ajan tasalla oleva tietopaketti, joka sisältää teologian, lainsäädännön, biologian ja psykologian asiantuntijoiden näkökulmia aiheeseen. Mukana on myös kaksi henkilökohtaista puheenvuoroa. Kirjoituksia yhdistää vakaumus, että seksuaalinen erilaisuus ei ole uhka, vaan sen hyväksyminen antaa oikeudenmukaisuudelle ja rakkaudelle paremmat elinmahdollisuudet sekä yhteiskunnassa että kirkoissa.
Kirjan artikkelit ja niiden kirjoittajat:
Yksilön näkökulma
- Petra-Liisa Muinonen (nimimerkki): Kahden lukon takana: Asianosaisen näkökulma
- Melvin ja Jane Kieschnick: Lapsemme on homo
Lainsäädäntö
- Martin Scheinin: Seksuaalinen suuntautuminen ihmisoikeutena ja kirkkokuntien itsehallinto
- Urpo Kangas: Muuttuvat perhekäsitykset ja perhelainsäädäntö
Tiede
- Markku T. Hyyppä: Homoseksuaalisuuden biologisointi
- Pirkko Siltala: Kuka olen ja miten rakastan: Seksuaalinen identiteetti
- Tytti Solantaus: Lapset homo - ja lesboperheissä
Kirkot ja Raamattu
- Mikko Juva: Suomen kirkko seksuaalisen murroksen vuosina 1944––2002
- Heikki Huttunen ja Tapani Kärkkäinen: Ortodoksinen kirkko ja homoseksuaalisuus
- Matti Peiponen: Homoseksuaalisuus ekumeenisessa keskustelussa
- Vesa Hirvonen: Samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja kirkon oppi
- Martti Nissinen: Raamatun maailma ja sukupuolinen toiseus
- Marja Suhonen: Naisten homoeroottisuus varhaiskristillisyydessä
- Kari Latvus: Homoseksuaalisuus, raamattukysymys ja luomisteologia
- Ulf Särs: Yhteys-liike, kirkko ja homoseksuaalit
Teologia ja sielunhoito
- Martti Linqvist: Homoseksuaalisuus kirkon eettisenä ja pastoraalisena haasteena
- Matti J. Kuronen: Homoja hoidossa: Sielunhoitajan ja perheneuvojan näkökulma
- Raimo Harjula ja Sakari Häkkinen: Siunaamisen teologia ja käytäntö
Toimittajat:
Martti Nissinen on Helsingin yliopiston Raamatun ja muinaisitämaisen kirjallisuuden professori. Liisa Tuovinen on pappi ja terapeutti, joka on toiminut mm. Kirkon perheasiankeskuksen perhekasvatussihteerinä.
Kirjan tiedot kootusti: Nissinen, Martti & Tuovinen, Liisa (toim.), Synti vai siunaus : homoseksuaalit, kirkko ja yhteiskunta. Helsinki: Kirjapaja 2003.
Ajankohtaista keskustelua edustaa Vesa Hirvosen analyysi Lapuan tuomiokapitulin lausunnosta Vaasan hallinto-oikeudelle, kun tuomiokapituli ei katsonut kelpoiseksi eikä asettanut ehdolle kappalaisen virkaan pappia, joka eli yhdessä samaa sukupuolta olevan kanssa ja harkitsi parisuhteen rekisteröimistä. Analyysi on ilmestynyt Teologisessa Aikakauskirjassa nimellä Onko homoseksuaalisessa parisuhteessa elävä kelpoinen papinvirkaan? TAik 109/5, 2004, s. 470-478. (Hallinto-oikeuden mukaan tuomiokapitulin päätös oli lainvastainen, ja se palautti asian tuomiokapitulin uudelleen käsiteltäväksi; tuomiokapituli ei valittanut oikeuden päätöksestä.)
Raamatuntutkimuksen osalta kansainvälisesti palkittu suomalainen perusteos homoerotiikasta Raamatun maailmassa on: Nissinen, Martti: Homoeroticism in the Biblical World. Minneapolis: Fortress Press 1998.
Jos englanninkielen lukeminen on hankalaa, paljon hyötyä on jo kirjoittajan aiemmasta suomenkielisestä kirjasta Homoerotiikka Raamatun maailmassa. Helsinki: Yliopistopaino 1994. Kyse ei kuitenkaan ole samasta kirjasta, vaan englanninkielinen kirja on uudelleen kirjoitettu ja syvennetty näkemys aiheesta.
Lisäksi Nissinen on kirjoittanut useita suppeampia artikkeleita, mm.: — Die Liebe von David und Jonatan als Frage der modernen Exegese. Biblica 80 (1999):2, s. 250-263. — Sukupuoli Raamatun maailmassa ja raamatuntulkinnassa. Teoksessa: Hovi, Tuija & Nenola, Aili & Sakaranaho, Tuula & Vuola, Elina (toim.), Uskonto ja sukupuoli. Helsinki: Yliopistopaino 1999.
Samassa kokoomateoksessa (Uskonto ja sukupuoli), jossa viimeksi mainittu artikkeli on julkaistu, on myös mm. Sari Charpentierin artikkeli Pyhä sukupuoliero homo- ja lesboliittojen vastustamisen taustalla, joka analysoi rekisteröidyistä parisuhteista suomalaisissa lehdissä 1996 käytyä keskustelua.
Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä -tutkimushanke julkaisi 2004 tutkimusraportin Lehtonen, Jukka & Mustola, Kati (toim.), ”Eihän heterotkaan kerro…” Seksuaalisuuden ja sukupuolen rajankäyntiä työelämässä. Työministeriö. Tutkimuksia ja selvityksiä 2/2004. Kirkon työntekijöiden osalta haastattelututkimuksen on sitä varten tehnyt Katri Valve, joka on kirjoittanut raporttiin luvun Arki ja kutsumus — seksuaalivähemmistöjen kokemuksia kirkon työyhteisöissä (s. 210-222). Tutkimusraportin voi lukea verkosta Työministeriön sivuilta (http://www.mol.fi/esr/fi/__yleiset/TM_TS_no02_08052004_web_lock.pdf). Lisätietoja tutkimushankkeen www-sivuilta (http://www.valt.helsinki.fi/sosio/tutkimus/equal/).
Saman tutkimushankkeen piirissä syntynyt aiempi julkaisu on Jukka Lehtosen toimittama Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt työelämässä. Helsinki: Stakesin raportteja 269, 2002. Tähän julkaisuun Marja Suhonen on kirjoittanut artikkelin “Kaapissa Jumalan nimeen — homoseksuaalisten työntekijöiden asema Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa”. Teos on luettavissa verkosta tutkimushankkeen sivuilta (http://www.valt.helsinki.fi/sosio/tutkimus/equal/pdf/Equb.pdf).
Marja Suhonen on kirjoittanut myös yllä ensinnä mainittuun Synti ja sairaus –kirjaan, ja aiemmin mm. artikkelin Kristillinen seksuaalimoraali ja homoseksuaalisuus. Teologinen Aikakauskirja 100 (1995), 547-557.
Sinikka Pellisen toimittama kokoomateos Homoseksuaalinen identiteetti ja kristillinen usko. Pieksämäki: Kirjaneliö 1997. koostuu kahdesta osasta: ensimmäisessä (Miten elän homona ja kristittynä) kertovat oman tarinansa usean nimimerkillä kirjoittavan lisäksi Ritva Kurki, Martti Kaipiainen ja Kaisa Krannila, toisessa (Asiantuntijoiden puheenvuoroja homoseksuaalisuudesta ja kristillisestä uskosta) kirjoittajina ovat Mikko Juva, Martti Nissinen, Eero Junkkaala, Hanna Oranen, Raili Rinne, Pirjo Latokangas ja Mika Niskanen. Johdannon teokseen on kirjoittanut Raija Sollamo.
Eero Kettunen on kirjoittanut artikkelin Homoseksuaalisuus kirkollisessa keskustelussa kirjaan Homo fennicus: Miesten homo- ja biseksuaalisuus muutoksessa. Naistutkimusraportteja 1/1999. Helsinki: Tasa-arvoasiain neuvottelukunta.
Homoseksuaalisuuteen liitettyjen sairausleimojen kielteisiä uskonnollisia ja ei-uskonnollisia perusteita analysoi Olli Stålström väitöskirjassaan Homoseksuaalisuuden sairausleiman loppu. Helsinki: Gaudeamus 1997.
Gustav Strömsholm on analysoinut vuoden 1993 kirkollista homoseksuaalisuuskeskustelua, jonka ytimessä olivat syytökset arkkipiispa John Vikströmiä vastaan, väitöskirjassaan De homosexuella som kyrklig spelbricka: En analys av aktörerna, aktionern och debatten i Finland år 1993. Åbo: Åbo Akademis Förlag.
Hanna Orasen tutkimus Lesboidentiteetti ja kristillisyys: tapaustutkimus kristillisyyden merkityksestä neljän naisen lesboidentiteetin muotoutumiseen. SETA-julkaisuja 7. Helsinki: SETA ry 1995. on alun perin pro gradu –tutkielma Helsingin yliopiston Uskontotieteen laitokselle.
Ari Saukkosen pro gradu –tutkielma Helsingin yliopiston Teologisen etiikan ja uskonnonfilosofian laitokselle on nimeltään Homoseksuaalien vapautuminen eettisenä ongelmana suomalaisessa keskustelussa 1981–1986 : avoimeksi ryhtyminen ja vapautusjärjestöjen toiminta vapautumisen osa-alueina.
Kansainvälinen kirjallisuus
Kansainvälisestä kirjallisuudesta yksittäisiä poimintoja:
Alexander, Marilyn Bennett & Preston, James: We Were Baptized Too. Claiming God’s Grace for Lesbians and Gays. (Foreword by Desmond M. Tutu.) Louisville, Kentucky: Westminster John Knox Press 1996.
Blomster, Börje & Svensson, Gunnar (toim.): När tystnaden blir människa. Göteborg: EKHO Göteborg 2002.
Boswell, John: Christianity, Social Tolerance, and Homosexuality : Gay People in Western Europe from the Beginning of the Christian Era to the Fourteenth Century. Chicago: The University of Chicago Press 1987.
Boswell, John: Same-Sex Unions in Premodern Europe. New York: Vintage Books, Random House 1994.
Brooten, Bernadette J.: Love between Women: Early Christian Responses to Female Homoeroticism. Chicago and London: The University of Chicago Press.
Doe, Michael: Seeking the Truth of Love. The Church and Homosexuality. London: Darton, Longman and Todd 2000.
Glaser, Chris: Uncommon Calling. A Gay Christian’s Struggle to Serve the Church. Louisville, Kentucky: Westminster John Knox Press 1996.
Gomes, Peter: The Good Book. New York: Avon Books 1996.
Hammar, Anna Karin: Staying together? On Ecumenism, Homosexuality, and Love. Julkaisussa: Swedish Missiological Themes — Svensk MissionsTidskrift 92 (2004). 69-82.
John, Jeffrey: ’Permanent, Faithful, Stable’. Christian Same-sex Partnerships. London: Darton, Longman, and Todd 1993. — Kirjasta on Vesa Hirvosen suomenkielinen katsaus Teologisen Aikakauskirjan numerossa 109/4, 2004, s. 399-402.
McDonald, Helen B. & Steinhorn, Audrey I.: Understanding Homosexuality. A Guide for Those Who Know, Love, or Counsel Gay and Lesbian Individuals. New York: Crossroad 1993.
McNeill, John J.: The Church and the Homosexual. Kansas City: Sheed & Ward 1976 (New York: Simon & Schuster, 1978 etc.).
McNeill, John J.: Taking a Chance on God: Liberating Theology for Gays, Lesbians, and Their Lovers, Families, and Friends. Boston: Beacon Press 1988 (Houghton Mifflin 1988).
McNeill, John J.: Freedom, Glorious Freedom: The Spiritual Journey to the Fullness of Life for Gays, Lesbians, and Everybody Else. Boston: Beacon Press 1995 (Houghton Mifflin 1995).
Solberg, Randi O. (ed.), Let Our Voices Be Heard! Christian Lesbians in Europe Telling Their Stories. Hamburg: Mein Buch 2004.
Sumners, Christina (ed.), Lesbian and Gay Christians Called to Full Humanity. Letters to the Lambeth Bishops [With a Preface by Archbishop Desmond Tutu]. London: The Lesbian and Gay Christian Movement 1998.
Swidler, Arlene (ed.), Homosexuality and World Religions. Valley Forge, Pennsylvania: Trinity Press International 1993.
Williams, Rowan: The Body’s Grace. London: Lesbian and Gay Christians 1989 |