Saarna lokakuu 2008Joonan merkkinä oleminen Saarna sateenkaarimessussa Helsingissä 11.10.2008 Hilde Raastad Evankeliumiteksti: Jeesuksen luo tuli fariseuksia ja saddukeuksia, jotka halusivat panna hänet koetukselle ja pyysivät häntä näyttämään merkin taivaasta. Mutta Jeesus vastasi heille: ”Illalla te sanotte: ’Tulee kaunis ilma, kun taivas ruskottaa”, ja aamulla: ’Tänään tulee ruma ilma, sillä taivas on synkän ruskottava.’ Taivasta te kyllä osaatte lukea, mutta ette aikojen merkkejä. Tämä paha ja uskoton sukupolvi vaatii merkkiä, mutta ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Hän jätti heidät siihen ja lähti pois. (Matt. 16: 1–4) Olin 22-vuotias, kun ensimmäisen kerran rakastuin naiseen. Olin päästä kantapäihin saakka rakastunut, ja kristillisestä taustasta tulleena tiesin että se oli väärin. Mutta se ei tuntunut väärältä. Oloni oli loistava, kuin suuren palapelin palaset olisivat yhtäkkiä löytäneet oikeat paikkansa ja luoneet – ei enää kaaosta, vaan mitä kauneimman ja täydellisimmän kuvan. Tiesin olevani onnellinen. Ja tunsin kuin olisin löytänyt itseni ensimmäistä kertaa: kehoni, sieluni ja ruumiini. Tiesin myös mitä perheeni ja kirkko tuntisivat siitä: EI hyvä!! Mutta en tiennyt kuinka Jumala tunsi. Niinpä rukoilin, ja lopulta tein mitä monet meistä ovat tehneet siinä pisteessä. Pyysin Jumalalta merkkiä, ja ollakseni varma etten huijaisi itseäni päätin tehdä pyynnöstäni vaikean. Olin tavannut tämän naisen Sveitsissä, missä me molemmat olimme opettamassa hiihtämistä, mutta minun täytyi palata Norjaan viikkoa myöhemmin. Tiesin, että voisin jäädä hiihdonopettajaksi ja jatkaa rakastumistani häneen, saattaisin jopa löytää rohkeutta kertoa hänelle rakastumisestani. Tässä vaiheessa en edes tiennyt oliko hän lesbo vai ei. Mutta mitä Jumala tahtoi? Niinpä pyysin Jumalalta merkkiä ja rukoilin: ”Sinä tiedät että olen rakastunut naiseen. Sinä tiedät myös että kirkko sanoo tätä kauhistuttavaksi synniksi sinun luomistyötäsi vastaan. Mutta Jumala, tahdon tietää mitä sinä sanot. Niinpä, tämä on se mitä tahdon tehdä. Lippuni Norjaan on voimassa neljä päivää. En sano mitään kenellekään. Mutta jos sinä ajattelet että kahden naisen keskinäinen rakkaus on kaunista ja osa sitä mitä rakkaus on, niin sinun täytyy osoittaa minulle tämä siten, että joku tarjoutuu maksamaan lippuni Norjaan, jotta voin jäädä pidemmäksi aikaa. Ja tämän henkilön täytyy tehdä se ilman, että minä sanon mitään halustani jäädä. Jos joku tarjoutuu maksamaan lippuni, se on merkki siitä, että kahden naisen välinen rakkaus on Jumalan hyväksymää.” Tänään Matteuksen evankeliumissa kuulemme juutalaisten pyytävän yhtä lailla merkkiä. Merkkiä joka osoittaisi heille kuka Jeesus on, ja mikä Jumalan tahto on. Mutta Jeesus sanoo: ”Ainoa merkki, joka sille annetaan, on Joonan merkki.” Te varmaankin muistatte pyhäkoulusta tai teologisista opinnoistanne Joonan heprealaisesta Raamatusta, meidän Vanhasta testamentistamme. Joona oli mies, jonka Jumala kutsui puhumaan Jumalan sanaa Niniven kaupungin asukkaille. Joona kuitenkin pelkäsi ja pakeni. Hän joutui haaksirikkoon, upposi veteen ja joutui valaan nielemäksi. Kolmen päivän kuluttua valas oksensi hänet kuivalle maalle. Lopulta hän kuuli Jumalan kutsua puhua Jumalan tuomiosta ja rakkaudesta Niniven asukkaille, paikassa joka pelotti häntä, ihmisille jotka hän koki uhkaaviksi, paikassa jossa hän ei halunnut olla. Mikä on tämä Joonan merkki josta Jeesus puhuu? Sen täytyy liittyä jollakin tavalla kolmeen päivään. Kolme päivää jotka Joona oli valaan vatsassa. Kolme päivää Jeesus oli haudassa. Niinpä Joonan merkki josta Jeesus puhuu, on Jeesus itse. Hän on merkki Jumalan läsnäolosta maailmassa. Joonan merkki on uskomme tärkein perusta: Kristuksen elämä ja ylösnousemus. Joonan merkki pimeyden lannistaminen, pahuuden voimien tuhoutuminen, Galiean kukkuloilla vaeltavan köyhän miehen antama uusi elämä. Ja tämä uusi elämä on annettu ristin ja kuoleman kautta, sen jälkeen ylösnousseen Jeesuksen, joka tulee takaisin tuomaan meille Jumalan rakkauden, palavuuden, täytetyn oikeamielisyyden, kelvollisuuden, armolla täyttymisen, parannuksen ja kokonaisuuden. TÄMÄ rakkaus on Joonan merkki. Ajattelen, että tämä merkki on myös MEIDÄN merkkimme, erityisesti annettu Jumalan homoille, lesboille, biseksuaaleille ja transsukupuolisille lapsille. Joonan merkki on annettu, joskus taistelemalla löydetty, uusi elämä ja rakkaus ja kokonaisuus. Mutta useimmiten Joonan merkki on merkki ulos tulemisesta. Kun Kristus tuli ulos haudasta kuuluttaen, että elämä on voittanut kuoleman, valo on murtautunut pimeyden läpi. Kun Joona tuli ulos valaasta, ja jälleen kerran Jumala kutsui häntä: Mene pimeyden lasten luokse ja näytä heille Rakkauteni, kerro heille että minun rakkauteni on tarkoitettu kaikille ihmisille, tee minun tahtoni, saarnaa ihmisille jotka yhä elävät pimeydessä. Ulos tuleminen tarkoittaa ainakin kahta asiaa: Rohkeus tulla ulos ja rikkoa salailun ja häpeän valta. Rohkeus tulla ulos valoon ja havaita että olemme kokonaisia. Rohkeus tulla ulos ja ottaa avosylin vastaan tunteen palon, rakkauden ja avoimuuden lahja. Tämä on ulos tulemisen lahja, tämä on Kristuksen merkki, Joonan merkki. Mutta Joonan merkki on myös jotakin muuta ja se liittyy siihen mitä Joona teki vietettyään kolme päiväänsä pimeydessä valaan vatsassa. Hän kuuli Jumalan kutsun ja alkoi uuden matkan. Se ei ollut helppoa. Se oli matka täynnä pelkoa ja kipua. Se oli tie tuntemattomaan ja joskus se sai hänet tuntemaan itsensä pieneksi ja turvattomaksi. Ne meistä jotka ovat kulkeneet avoimuuden tietä tuntevat tämän. Se on joskus pelottava tie, tie joka satuttaa. Jos me valitsemme avoimuuden tien, me ehkä menetämme jotakin. Ihmiset voivat tuomita meitä, kirkot voivat sulkea ovensa meiltä, pimeyden ihmiset voivat kohdata meidät vihaten tai jopa väkivalloin. Monet meistä ovat kokeneet tämän. HLBT-ihmiset, homot ja lesbot, kokevat tätä usein joka puolella maailmaa. He vaarantavat henkensä puhumalla oikeudenmukaisuudesta ja ihmisoikeuksista, he vaarantavat henkensä haastamalla kirkkoja puhumaan Jumalan rakkaudesta homoja ja lesboja sekä biseksuaaleja ja transsukupuolisia kohtaan ja vaatineet heidän, ja meidän, paikkaansa Jumalan lapsina. Jeremia puhui tästä tekstissä, jonka kuulimme aiemmin tässä messussa: ”Silloin Herra vastasi minulle: – Jos muutat mielesi, minä otan sinut jälleen palvelukseeni. Jos et puhu joutavia, vaan puhut niin kuin puhua tulee, saat jälleen olla minun suunani. Ihmiset kääntyvät sinun puoleesi, mutta älä sinä käänny heidän mielensä mukaan. Minä teen sinusta pronssimuurin. Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra. Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista!” Uskalsin kerran pyytää Jumalalta merkkiä siitä, että toisen naisen rakastaminen oli jotakin sellaista minkä Jumala näkisi hyväksi. Päivä sen jälkeen tämä nainen, joka ei vielä tiennyt rakastumisestani häneen, tuli luokseni ja sanoi” Tahtoisin todella sinun jäävän. Jos maksan paluulippusi, voisitko jäädä jonkin aikaa pidemmäksi?” Se oli hullua ja hämmästyin, että Jumala oli kuullut rukoukseni ja lähettänyt minulle merkin. Eikä se ollut kuka tahansa joka tarjoutui maksamaan lippuni. Se oli nainen johon olin rakastunut. En ole koskaan katsonut taakseni, en ole koskaan enää epäillyt että Jumala hyväksyy kahden naisen rakastavan toisiaan. Enkä ole koskaan enää uskonut kirkon julistamaan tuomioon tai heidän pahoihin tapoihinsa käyttää Raamattua meidän tuomitsemiseksemme. Pyysin merkkiä ja sain sen. Mutta suurimman osan aikaa me kuitenkin saamme Joonan merkin. Meidän täytyy uskoa, että Kristuksen ylösnousemus, Kristuksen tulo ulos haudasta, on merkki meille kaikille sitä, että se rakkaus on vahvempi kaikkea muuta. Meidän täytyy uskoa, että Jumala kutsuu meitä puhumaan Jumalan sanaa rakkaudesta ja työskentelemään Hänen oikeutensa puolesta, kuten Joona teki. Niin me saamme uskoa, että ulos tuleminen, kuten Joona teki, kuten Kristus teki, kuten me teemme, on merkki Jumalan armosta meidän elämässämme, vahva merkki valon voitosta pimeydestä, rakkauden kukistamisesta vihasta. Joona näytti aikansa ihmisille ulos tulemisen voiman ja seuraamalla Jumalan kutsua oikeuden tekemisen. Jeremia uskalsi tulla ulos ja puhua Jumalan sanoja, kutsua ihmisiä pois pimeydestä Jumalan valoon. Ylösnousemuksensa kautta Kristus antoi meille kaikkien aikojen suurimman ulostulotarinan. Ulostulemisen lahja uuteen avoimuuden ja uskon elämään on annettu kaikille meille, heteroille ja ei-heteroille. Joonan merkki on Jumalan lahja meille. Nyt Jumala kutsuu meitä olemaan Kristuksen merkkejä! Kutsuu meitä rikkonaisuudesta kokonaisuuteen. Pimeydestä valoon. Armon, rakkauden ja uusien alkujen elämään. Mutta Jumala ei ainoastaan kutsu meitä ulos uuteen elämään. Jumala kutsuu meitä olemaan Joonan merkkejä ja puhumaan epäoikeudenmukaisuutta ja vihaa vastaan. Kutsuu meitä haastamaan pimeydessä elävät ihmiset, nuo jotka tuomitsevat Jumalan homot, lesbot, biseksuaalit ja transsukupuoliset lapset. Jumala on antanut meille rakkauden lahjan. Alastoman ihon lahja, eroottisen intohimon lahja, läheisyyden ja ystävyyden lahja, paranemisen ja kokonaisuuden lahja. Ei aina täydellisenä tai helppona, mutta Jumalan antaman armon ja voiman täyttämänä. Ja kuten meidät on kutsuttu Jumalan valituiksi lapsiksi: elämään intohimoisesti, rakkauden täyttäminä, tanssimaan, leikkimään, joskus elämään niin että olemme täynnä kipua ja pelkoa, mutta silti elämään Jumalan rakkauden läpitunkemina, niin että ihmiset ympärillämme voivat kokea Jumalan läsnäolon siitä mitä me OLEMME, mitä TEEMME ja mitä PUHUMME. Me olemme Jumalan pyhää kansaa. Me olemme kansaa joille Jumala antoi rakkauden lahjan. Me olemme merkkejä Jumalan läsnäolosta maailmassa. Me olemme vastaanottaneet Kristuksen lahjan, me kuulemme kutsun jonka Joona kuuli, me olemme tulossa, kivun, vihan ja epätoivon maailmassa, maailmassa joka odottaa oikeudenmukaisuutta ja kokonaisuutta, kauneutta ja rauhaa, maailmassa joka odottaa merkkiä, etsii Jumalan läsnäoloa, tässä maailmassa meistä tulee Jumalan merkkejä. ME olemme Joonan merkkejä. Niinpä, menkäämme ulos rakkauden täyttäminä ja saakaamme oikeudenmukaisuus toteutumaan. Hilde Raastad on norjalainen seurakuntapastori. Hän on European Forum hlbt christian groups kansainvälisen ryhmän hallituksen jäsen. European Forum järjestää kansainvälisen konferenssin ensimmäisen kerran Suomessa keväällä 2009. Konferenssin järjestelyjä voi seurata Yhteysliikkeen ja Arcuksen sivustoilla: www.yhteys.org ja www.arcusfinland.net
|