KOHTI YHDENVERTAISUUTTA KIRKOSSA
Yhdenvertaisuus ja kirkko -hankkeen loppuraportti
Kirkkohallitus hyväksyi yhdenvertaisuus ja kirkko -hankkeen loppuraportin toimenpiteineen 14.12.2010. Tämän raportin pohjalta kirkkohallitus laatii seurakunnille osoitetut selkeät toimintaohjeet siitä, miten vähemmistöihin kuuluvien työntekijöiden työrauha turvataan.
Arcus-ryhmän ehdotuksia ja ideoita jatkotoimenpiteiksi yhdenvertaisuuden edistämiseksi erityisesti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen osalta 18.1.2011:
1.Seurakunnissa järjestetään koulutusta monimuotoisuus- ja ihmisoikeuskysymyksistä työntekijöille, luottamushenkilöille ja seurakuntalaisille.
2. Joka seurakunnassa on viranhaltija, joka on vastuullinen toimija yhdenvertaisuuden edistämisessä.
3. Seurakunnan viranhaltijan/työntekijän seksuaalista ja sukupuolisesta identiteettiä ei tule tarkastella ongelmalähtöisesti.
4. Seurakunnissa määritellään, mitä työrauhalla tarkoitetaan. Esim. työrauhan tulee pitää sisällään, että erilaisiin halventaviin nimittelyihin puututaan, törkypostista ja häirinnästä raportoidaan esimiehelle, työyhteisössä ei pidetä heteronormatiivisuutta itsestään selvyytenä tai aseteta sitä suosikkiasemaan.
5. Syrjintään puututaan välittömästi työyhteisössä, vaikka asiattomasti käyttäytyvät kuuluisivatkin seurakunnan johtaviin viranhaltijoihin tai johtaviin luottamushenkilöihin.
6.Viranhaltijan/työntekijän tai seurakuntalaisen seksuaalista suuntautumista ei tule käsitellä työntekijäkokouksissa tai muissa palavereissa, työhönottohaastatteluissa tai työnjakokeskusteluissa.
7. Viranhaltijan/työntekijän seksuaalisesta suuntautumisesta ei informoida seurakuntalaisia. Jos seurakuntalaiset ottavat asian puheeksi, seurakunnan kirkkoherralla tai työntekijällä ei ole oikeutta tulkita tai selittää työntekijän elämän yksityisasioita.
8. Seurakuntalaisten palautetta on hyvä kuunnella ja ottaa vastaan. Palautetta ei kuitenkaan ole yksityis- ja perheasioihin puuttuminen tai niiden kommentointi. Teologisista ja eettisistä kysymyksistä tulee keskustella rakentavasti ja ei-henkilöiden. Ammattitaitoinen ihmisten kohtaaminen tarvitsee tuekseen hyvän ilmapiirin. Kaikki palaute ei ole varteenotettavaa: vihapuhe tulee rajata pois ja ilmoittaa esimiehelle. Asiattomuutta ei tule hyväksyä.
9. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia työntekijöitä käytetään asiantuntijoina ja resurssihenkilöinä monimuotoisuuden kysymyksissä ja monimuotoisuuden edistämisessä.
10. Yhdenvertaisuuskysymys koskettaa työsuojelun ja tasa-arvon lisäksi myös mielenterveyden edistämistä. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöt ovat olleet stigmatisoitu väestöryhmä. Stigmatisaation vastustaminen on yksi mielenterveysyhteisön tärkeimpiä tavoitteita. Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen aseman parantaminen kirkon sisällä edistää työssä jaksamista, motivoitumista ja psyykkistä hyvinvointia kirkossa sekä työntekijöiden että seurakuntalaisten parissa. |