Marianpäivä 2000

Sateenkaarivesper Helsingin Tuomiokirkon kappelissa 25.3.2000

Galatalaiskirje 4:3-7; Samoin mekin, kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle. Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan. Ja koska te olette lapsia on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa "Abba! Isä!" Niinpä sinä et siis enää ole orja, vaan lapsi, olet myös perillinen Jumalan kautta.

Viime vuosisata muutti maailmaamme monin tavoin. Yksi tällainen 1900-luvun ilmiö, joka mullisti ja muovasi maailmaamme uuteen uskoon, oli vapaus. Vuosisatoja siirtomaina olleet etelän maat itsenäistyivät. Muistamme viime vuosisadalta myös vapautusliikkeet, jotka vauhdittivat niin maiden kuin etnisten ryhmienkin itsenäistymistä. Sorretut väestöryhmät saivat itselleen samat kansalaisoikeudet kuin valtaapitäneet ryhmät. Viime vuosisata oli merkittävä lehti naisten vapautumisen sekä sukupuolten välisen tasa-arvon historiassa. Vapaus ja vapautuminen näkyi myös yksilöiden elämässä; ihmiset vapautuivat moraalisesti, psykologisesti ja seksuaalisesti. Mutta kaikki eivät kestäneet vapautta. Syntyi myös ryhtiliikkeitä, totalitaarisia yhteiskuntajärjestelmiä ja fundamentalismia. Kaikki eivät pitäneet mielipiteen-, sanan-, uskonnon- tai kokoontumisvapaudesta, jotka tänä päivänä ovat itsestäänselvyyksiä, ainakin lain kirjaimen tasolla.

Mistä tuo länsimaisen yhteiskunnan vapaus-ajatus on peräisin? Jäljet johtavat moniin osoitteisiin, joista yksi merkittävä on kristinusko. Jo Paavali korosti, että Kristus on vapauttanut ihmiset. Tämän Marianpäivän epistola puhuu tästä Kristityn vapaudesta, joka tuli maailmaan kun Jeesus syntyi Marian poikana "lain alaiseksi", jotta voisi lunastaa ihmiset lain alaisuudesta ja alkuvoimien orjuudesta vapauteen. Kuulostaa todella mahtavalta uskonnolta tuo kristinusko! Vapauden ja rakkauden sanomaa koko homma.

Totuus on kuitenkin toisenlaista. Riistetyt maat eivät itsenäistyneet, kun kristinusko alkoi levitä Rooman valtakunnassa. Orjat eivät vapautuneet ja naiset jäivät miestensä alamaisiksi. Moraali kirjautui tarkoiksi koodeiksi, puhumattakaan seksuaalisuudesta, joka purkitettiin ja hyllytettiin visusti avioliittoon, miehen ja naisen väliseksi monopoliksi.

Kristuksen lunastama vapaus on tietysti ennen kaikkea vapautta ihmisen syyllisyydestä, vapautta Jumalan tuomiosta. Se on astumista armon todellisuuteen. Vihaavan ja vaativan Luojan sijasta ihminen kohtaa armahtavan ja rakastavan Jumalan. Kristinusko ei ole aitoa, jos näkökulma on hyvin yksilökohtainen, ihmisen ja Jumalan väliseen suhteeseen rajoitettu vapaus. Vapauden pitäisi heijastua rohkeasti ja runsaasti myös tässä maailmassa! Kristitty on ennen kaikkea vapaustaistelija, ei totalitaristinen hallitsija tai kansojen valloittaja, joka tyytyisi yhteiskunnan säilyttämiseen vapauden ja oikeudenmukaisuuden hinnalla.

1900-luvun nostalgiani voi kuulostaa siltä, että kaikki olisi jo tehty vapauden rintamalla. Näin ei kuitenkaan ole. Monet maat, kansat, ryhmät ja yksittäiset ihmiset unelmoivat vapaudesta, jota ei ole vielä saavutettu eikä se edes ole näköpiirissä.

Olen lukenut viime aikoina kristityn sateenkaariväen omia elämäntarinoita. Noissa tarinoissa vapaudenkaipuu on voimakasta. Tämä vapaus ja sen kaipuu ymmärretään usein kirkoissamme väärin; että se olisi vapautta elää ja toteuttaa seksuaalisuuttaan ilman sen kummempia sitoumuksia. Kristityt homot ja lesbot kaipaavat kuitenkin kirkoissa Kristuksen vapautta, joka antaisi valtuuden pitää myös seksuaalisesti erilailla suuntautuneita täysivaltaisina, tasavertaisina ja samanarvoisina Jumalan lapsina kuin muut kirkon jäsenet. Tällaista vapautusta me kuulutamme näissä sateenkaarivespereissä.

Noissa elämäntarinoissa oli yksi ajatus, joka puhutteli minua hyvin voimakkaasti: Kukaan ei ole vapaa ennen kuin jokainen on vapaa. Niin kauan kuin meidän kirkossamme homot ja lesbot joutuvat vaikenemaan omista kysymyksistään, perheistään ja verkostoistaan, kaikkien seurakuntalaisten on tukalaa käsitellä seksuaalisuuttaan ja jakaa oman perheensä suruja ja iloja muiden veljien ja sisarien kanssa. Niin kauan kuin kirkossa kuuluu ääniä, joiden mukaan me sateenkaarikansa olemme Jumalan tuomion alla, kukaan ei ole saanut kokea sitä, mitä lunastaminen lain alaisuudesta vapauteen voi parhaimmillaan, syvimmillään ja kirkkaimmillaan olla. Kristillinen seurakunta on yksi ruumis, Kristuksen ruumis: "Jos yksi jäsen kärsii, kärsivät kaikki muutkin jäsenet, ja jos yksi jäsen saa kunniaa, iloitsevat kaikki muutkin sen kanssa" (1. Kor. 12:26)

Vapautta ei ole ilman vastuuta. Koska Jeesus Kristus on vapauttanut meidät syyllisyydestä ilman omia ansioitamme, vastuu pelastuksestamme on Jumalan. Tämä ei kuitenkaan vapauta meitä siitä vastuusta, joka meillä on itsestämme, läheisistämme ja koko maailmasta. Tämä vastuu ei kuitenkaan ole pakkopullaa, jota syödään hampaat irvessä. Vastuu, sen kantaminen, edistäminen ja toteuttaminen, jokapäiväisessä elämässä, voi olla ilo, suuri tehtävä ja elämän mielekkyyden avain. Kristinuskossamme vastuu on liian usein mielletty vapauden vastakohdaksi tai sen määrittelyksi, mitä vapaus ei ole. Tähän meillä on runsaasti esimerkkejä juuri seksuaalisuuden alalta. Seksuaalisuus, Jumalan suuri lahja ja ilon lähde on raamitettu, ohjeistettu ja kahlittu sen perusteella, mikä on sallittua ja sopivaa.

Omassa hengellisessä tiessäni vapaus on ollut hyvin keskeinen asia. Kun pohdin nuorena uskon kysymyksiä, koin voimakkaana sen, että Kristus on vapauttanut minut synneistäni ja syyllisyydestäni. Tunsin myös, että hän vapautti minut olemaan oma itseni, sellainen kuin olen. Esteet, kahleet ja vankilat murtuivat, kun olin Kristuksen edessä. Valitettavasti ne eivät vieläkään ole täysin murtuneet ihmisten edessä. Syytön onkin kahleissa, vapaa lintu onkin vielä häkissään, jonka toiset ihmiset ovat virittäneet ja sulkeneet. Tästäkin huolimatta matka jatkuu kohti luvattua maata, kohti vapautta, jossa kaikki ovat samalla lähtöviivalla ja jossa kaikki voivat iloita siitä, että heidät on vapautettu olemaan omia itseään.

Marianpäivänä katse kääntyy maailman vapauttajan äitiin. Marian suuri etuoikeus oli kantaa Vapauttajaa, synnyttää hänet ja kulkea hänen seurassaan aina ristinkuolemaan ja ylösnousemukseen saakka. Maria seurasi siis hyvin läheltä, kuinka vapaus tuli ihmisille, joita laki ja kohtalonusko kahlitsivat. Maria näki sen, kuinka maailmanhistoria muuttui, elämä ei enää kulkenut sitä tavanomaista rataansa, vaan että Jumala murtautui maailman keskelle ja vapautti ihmiset heidän kahleistaan. Myös Maria vapautui; hän alkoi viedä sanomaa Kristuksen maailmaantulosta eteenpäin. Maria varmaankin julisti muille ihmisille, että olette vapaita. Kristus vapautti teidät. Meidät on siis vapautettu; olemaan, rukoilemaan, palvelemaan, kantamaan vastuuta juuri sellaisina kuin olemme.