Jumalan sanan kylvö

2. sunnuntai ennen paastonaikaa (Sexagesima)                                             

Joh: 4: 31-38

Sateenkaarimessu Alppilan kirkossa 26.2.11, saarna Vesa Hirvonen

"Rabbi, tule syömään." Tällainenkin lause on talletettu Raamattuun,
vieläpä Johanneksen evankeliumiin, jota on usein pidetty
teologisimpana ja abstrakteimpana evankeliumeista.

Oli keskipäivä, varmaan helteinen päivä, ja Jeesus istui kaivolla
Sykar-nimisessä kaupungissa Samariassa. Kaivolla oli juuri käynyt
nainen, jolle Jeesus oli sanonut, että hänellä on vettä, jonka
juojalle ei tule enää koskaan jano.

Päivä oli jo pitkällä, mutta Jeesus ja opetuslapset eivät olleet
ehtineet vielä syödä. Nyt opetuslapsetkin olivat tulleet kaivolle
hankittuaan jostain ruokaa tai ruokapaikan, ja kutsuivat Jeesuksen
syömään.

Jeesus ei liikahtanut. Hän istui edelleen kaivon reunalla, ehkäpä
silmät puoliummessa auringonpaisteessa, ja sanoi opetuslapsille:
"Minulla on ruokaa, josta te ette tiedä."

Opetuslapsia tämä hämmästytti, ja he kummastelivat keskenään:
"Onko joku tuonut hänelle syötävää?"

Opetuslapset olivat hämmentyneitä, mutta eivät ilmeisesti uskaltaneet
kysyä asiaa Jeesukselta. Evankeliumeissahan kerrotaan, että
opetuslapset eivät aina rohjenneet kysyä Jeesukselta kaikkea, mitä
olisivat halunneet.

Miksikähän näin oli? Jeesus saattoi vastata arvaamattomasti. Ei hän
aina ollut lempeä pyhäkoulunopettaja tai meidän aikamme demokraattinen
johtaja, joka kuuntelee ensin kaikki mielipiteet ja sitten etsii
kompromissin, eikä kenellekään tule paha mieli.

Myös Jeesus oli toisinaan väsynyt ja tuskastunut. Raamatussa kyllä
sanotaan, ettei hän tehnyt koskaan syntiä. Synnittömyyskään ei siis
tarkoita yli-inhimillisiä voimia ja loputonta kärsivällisyyttä.

Uskomme mukaan Jeesus oli ja on täysi Jumala ja täysi ihminen. Siis
myös täysi ihminen, joka väsyy ja jolta joskus loppuu voimat. Ja nyt
Jeesukselta ehkä olivat loppuneet voimat.

Evankeliumissahan sanotaan, että kun Jeesus tuli kaivolle, hän oli
uupunut. Jeesus ja opetuslapset olivat kävelleet ehkä aamuvarhaisesta
lähtien matkallaan Juudeasta Galileaan. Nyt he olivat pysähtyneet
Sykarin kaupunkiin levähtämään ja syömään.

Ehkä Jeesus oli edelleen niin uupunut, ettei jaksanut lähteä syömään.
Hurskaampi selitys on se, että hän arvasi ihmisjoukon olevan tulossa
kaivolle häntä etsimään, eikä siksi halunnut lähteä pois. Tämä selitys
meille usein tarjotaan.

Joka tapauksessa hän tyytyi sanomaan opetuslapsille:
"Minun ruokani on se, että täytän lähettäjäni tahdon ja vien hänen
työnsä päätökseen." Sitten hän jatkoi puhumalla siitä, miten vainio on
jo vaalennut ja vilja kypsä korjattavaksi, ja että hän on lähettänyt
opetuslapset korjaamaan satoa.

Kaikesta tästä opetuslapset tuskin ymmärsivät paljoakaan. Taas niitä
Jeesuksen puheita. Usein käsittämättömiä. Meidän perspektiivistämme
käsin eli jälkiviisaina voimme arvella ymmärtävämme, mitä Jeesus
tarkoitti. Hän tarkoitti varmaan jotain sellaista, että on paljon
ihmisiä, jotka ovat valmiita Jeeasuksen opetuslapsiksi, mutta
tarvitaan ihmisiä kutsumaan heitä. Mutta miksi Jeesus sanoi sen juuri
tuolloin? Kun opetuslapset olivat nälkäisiä eivätkä olleet lainkaan
halukkaita keskustelemaan Jumalan valtakunnan syvällisistä totuuksista?

Opetuslapset eivät ilmeisesti useinkaan ymmärtäneet Jeesuksen
tarkoituksia, mutta silti he halusivat pysytellä Jeesuksen seurassa.
Ja Jeesus halusi pysytellä heidän seurassaan. Jeesus oli heidät
kutsunut ja halusi edelleen elää ja liikkua heidän kanssaan. Ja se
merkitsi opetuslapsille paljon.

Jeesuksella ei ollut opetuslapsia vain 2000 vuotta sitten, vaan on
tänäkin päivänä. Jeesus on kutsunut meidätkin. Meidät on kastettu
hänen opetuslapsikseen ja kutsuttu seuraamaan häntä. Huolimatta siitä,
ymmärrämmekö hänen puheitaan ja tarkoituksiaan.

Monta kertaa emme ymmärrä. Kun luemme Raamattua, se ei aukene. Kun
rukoilemme, emme saa vastausta. Emme ehkä edes jaksa yrittää ymmärtää.
Ehkä ei olekaan kovin olennaista ymmärtää. Jesajan kirjassa, luvussa
55, sanotaan:

"Minun ajatukseni eivät ole teidän ajatuksianne
eivätkä teidän tienne ole minun teitäni, sanoo Herra.
Sillä niin korkealla kuin taivas kaartuu maan yllä,
niin korkealla ovat minun tieni teidän teittenne yläpuolella
ja minun ajatukseni teidän ajatustenne yläpuolella."

Individualistisena aikanamme kiinnitetään valtavan suuri huomio
yksilön ajatuksiin. Ihminen itsekin tulee kiinnittäneeksi ehkä
kohtuuttomankin huomion omiin erittelyihinsä. Tällainen voi johtaa
uskon alueella tiukkoihin kysymyksiin. Mikä on sinun vakaumuksesi?
Uskotko Jumalaan? Oletko tehnyt omakohtaisen uskonratkaisun? Voi käydä
niin, että omien ajatusten tutkistelu johtaa siihen, että uskomme
paljastuu köykäiseksi.

Köykäiseksi olisi varmaan paljastunut opetuslastenkin usko. Mutta
kannattaa huomata, että evankeliumien kirjoittajat eivät kiinnitä
juuri mitään huomiota opetuslasten mielenliikkeisiin. Tämän päivän
kertomuksessakin heidän todetaan kummastelevan. Se siitä.

Ihan hyvä että sekä opetuslasten että meidän uskomme paljastuu
köykäiseksi. Siinä olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä. Ei
ole tarkoituskaan, että me pystymme uskomaan vahvasti. Usko tulee
Jumalalta, se on hänen lahjansa, ja sitä lahjaa voi joka päivä pyytää.

Usko ei välttämättä edes ole kovin tietoista todellisuutta. Se on
salattua yhteyttä Kristukseen, monella tavalla salattua myös ihmiseltä
itseltään. Ja sillä tavalla jotain hyvin kevyttä ja valoisaa.
Kristuksen salattua läsnäoloa koko elämässämme - sitä on usko.

Rukoilemme.

Vapahtajamme Jeesus Kristus,
tässä olemme sinun edessäsi. Anna meille uskon lahja. Anna meidän elää
sinun lähelläsi opetuslapsinasi. Anna meille syntimme anteeksi ja
johdata meidät sinun hyvää tietäsi kerran taivaan kotiin luoksesi.

Aamen.