Sateenkaarimessu Alppilan kirkossa Helsingissä 26.11.2011
1. adventtisunnuntai: Kuninkaasi tulee nöyränä
Saarnaaja: Leena Seivo
Evankeliumi: Matteus 21:1-9
Kun he lähestyivät Jerusalemia ja olivat tulossa Betfageen Öljymäelle,
Jeesus lähetti edeltä kaksi opetuslastaan ja sanoi heille: »Menkää tuolla
näkyvään kylään. Siellä on aasintamma kiinni sidottuna ja varsa sen
vierellä; löydätte ne heti. Ottakaa ne siitä ja tuokaa minulle. Jos joku
sanoo teille jotakin, vastatkaa, että Herra tarvitsee niitä mutta palauttaa
ne pian.»
Näin tapahtui, jotta kävisi toteen tämä profeetan sana:
- Sanokaa tytär Siionille:
Katso, kuninkaasi tulee!
Hän tulee luoksesi lempeänä,
ratsastaen aasilla,
työjuhdan varsalla.
Opetuslapset lähtivät ja tekivät niin kuin Jeesus oli käskenyt. He
toivat aasin ja varsan ja panivat niiden selkään vaatteitaan, ja Jeesus
istuutui aasin selkään. Ihmisiä oli hyvin paljon, ja he levittivät
vaatteitaan tielle, toiset katkoivat puista oksia ja levittivät tielle
niitä. Ja ihmisjoukko, joka kulki hänen edellään ja perässään, huusi:
- Hoosianna, Daavidin Poika!
Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä!
Hoosianna korkeuksissa!
Kirkkovuosi päättyy aina Tuomiosunnuntaihin, jota voi kutsua myös
"Kristuksen kuninkuuden sunnuntaiksi". Tuolloin odotetaan ylösnousseen
Kristuksen paluuta kirkkaudessaan aikojen lopulla.
Uusi kirkkovuosi alkaa aina ensimmäisestä adventista. Se kertoo Jumalasta,
joka on ihmistä aivan lähellä. Kummankin sunnuntain viesti on sama: Jumala
tulee ihmisten luo. Sana adventti tuleekin latinankielisestä sanonnasta
adventus Domini, Herran tuleminen.
Ensimmäinen adventti on ilojuhla ja lukemani Matteuksen evankeliumin kohta
liittyy palmusunnuntain tapahtumiin. Jeesus on matkalla kohti Jerusalemia
nöyränä, aasilla ratsastaen. Hän viipyy lähellä ihmisiä. Ihmiset juoksevat
Jeesuksen ympärillä, heittelevät tielle vaatteita ja puiden oksia. Se miten
he suhtautuvat Jeesukseen kertoo nimenomaan ilosta, odotuksesta, yhdessä
olemisesta, suuresta riemusta. Ennen kaikkea ilmassa tuntuu olevan toivoa.
Israelin kansa oli raskaine kokemuksineen alkanut odottaa Messiasta,
pelastajaa. Sana Hoosianna on suomeksi: "Oi auta, pelasta"! Se alkoi
kääntyä varmaankin monen mielessä toteamukseksi Jeesuksesta, että juuri
sinä olet se, joka autat ja pelastat!
Kertomus palmusunnuntain kulkueesta sijoittuu evankeliumissa Jeesuksen
maanpäällisen tehtävän loppupuolelle. Jeesus on tietoinen siitä mihin hänen
tiensä lopulta johtaa. Silti hän kohtaa ja siunaa ihmisten ilon ja tulee
myös itse siunatuksi. Omalla nöyryydellään hän jättää ihmisille eväitä
toimia.
Kirkkovuoden matka Tuomiosunnuntaista ensimmäiseen adventtiin kestää
viikon. Meille seksuaali- ja sukupuolivähemmistöön kuuluville matka Jumalan
tuomion pelosta hänen läheisyyteensä ja iloon saattaa kestää vuosia,
kymmeniä vuosia. Voi olla, että syyllisyys oman identiteetin suhteen ei
katoa koskaan. Tämä on asiaintila josta iloitsevat vain ne, jotka
edellyttävät ns. oikeaa käyttäytymistä. Saa toki olla, kunhan ei elä.
Vähemmistöön kuuluvan on eheydyttävä niin sanotusti "normaaliksi" Ihminen,
jonka elämänilo on tällä tavoin sammutettu ei ole enää vaarallinen, häntä
osaa sellaisenaan jo tulkita ja manipuloida.
Jos Jeesusta pohtii hänen omaa aikaansa vasten, niin ei häntäkään ehkä voi
sanoa ihan normaaliksi. Hän toimi, puhui ja opetti tavalla, joka sai sen
aikaiset vallanpitäjät ymmälleen. He neuvottelivat keskenään, kysyivät
toisiltaan, tavalliselta kansalta ja Jeesukselta itseltään eikä tilanne
siitä paljoa parantunut. Jeesus rikkoi tuttuja käytäntöjä, meni rohkeasti
niiden luo jotka häntä tarvitsivat, köyhien ja sairaiden, joiden katsottiin
ansaitusti kärsivän synneistään. Jeesus oli haaste myös opetuslapsilleen ja
heidän kyvylleen ja uskallukselleen ajatella ja toimia toisin. Mitä
enemmän Jeesus riisuutui vallasta, mitä köyhemmäksi hän tuli, sen
vaarallisempana vallankäyttäjät häntä pitivät, koska hän oli erilainen,
häntä ei osannut tulkita ja näin ollen manipuloida. Jos vastassa olisi
ollut naapurivaltion valloittajakuningas, niin kaikki olisi ollut niin
selvää. Mutta että aasilla.... Sittemmin alkoi löytyä turvallisia
tukipuita: väittää muka olevansa Jumalan poika, Daavidin poika, Ihmisen
Poika, juutalaisten kuningas ja kansa hurraa. Näin Jeesustakin saattoi jo
turvallisesti tulkita ja kaiken muun häneen liittyvän voi heittää pois. Nyt
tiesi jo likipitäen ainakin, mitä piti tehdä. Mutta se mikä jää
kohtaamatta, alkaa itää.
Tutussa "Avaja porttis ovesi" -virressä (virsi 2) ihmistä pyydetään
avaamaan ovi ja kutsumaan sisälle tuttu vieras, joka on halunnut tulla.
Tämä hetki ja kohtaaminen on jokaisella ihmisellä erilainen, eri
tarkoituksiin varattu. Sateenkaarimessujen lisääntymistä paikkakunnalta
toiselle aivan ihmeenkaltaisena tapahtumana seuranneena on tuntunut siltä,
että ovet ovat todellakin auki ja Jumalan siunaus sataa meille, vaikka
ihmiset eivät sitä meille soisikaan. Meitä ei kosketa rikas, vaan rakas
Jumala. Kristus, joka kulkee palmusunnuntain riemussa, kulkee myös meidän
Pride-kulkueessamme, näitä kahta ei mielestäni voi erottaa toisistaan.
Rohkea ja oikeudenmukainen Kristus, joka on koko ajan kanssamme ja
lähellämme. Hän neuvoo meille tavan matkata: nöyrästi ja rakastaen mutta
ennen kaikkea iloiten. Nöyryys ei tarkoita nöyristelemistä, vaan tietyllä
tavalla tosiasioiden tunnistamista ja tunnustamista. Nöyryys Jumalan edessä
voi ja saa olla oman identiteetin vastaanottamista kiitollisuudella. Jumala
auttaa pääsemään eteenpäin, sanoo, että lähde rauhassa tyttäreni/poikani ja
liity ilolla ja rohkeudella toisten joukkoon.
Tänään eletään ensimmäistä adventtia ja neljännen adventin jälkeen on
joulu, jälleen uusi alku, jolloin taas saamme kohdata ihmisen luokse
tulevan Jumalan, nyt aivan pienenä vastasyntyneenä lapsena. Yöllä kedolla
olevat paimenet saivat vastaanottaa viestin Vapahtajan saapumisesta, juuri
siitä, mitä oltiin odotettu. Enkelin kirkkaus pelästytti paimenet. Tällöin
enkeli rohkaisi heitä ja sanoi: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille
ilosanoman, suuren ilon koko kansalle."(Luukas 2: 10)
Aivan pieni lapsi tarvitsee syliä, jota ilman sen on vaikeaa kasvaa ja
löytää itseään. Vastasyntynyt Jumalakin tarvitsi syliä. Isokin ihminen
tarvitsee syliä ja ehkä me vähemmistöön kuuluvat vielä enemmän. Tuomion
Jumala ja sitä opettavat kristityt tekevät varmaankin parhaansa ohjatakseen
meitä sellaiseen syliin, joka on oikea, sallittu ja siisti.
Me sateenkaariväki voimme olla yhteinen syli toisillemme, tunne jostakin,
johon kelpaa sellaisenaan. Voimme iloita yhdessä siitä, että Jumala
rakastaa ja on meitä lähellä. Meillä on oikeus iloita tänä päivänä, laulaa
ja riemuita. Jumala on täällä ja me olemme täällä hänen kanssaan.
Sanottakoot meistä mitä tahansa, niin me luotamme Jumalaan. Kuka voisi
silloin olla meitä vastaan?
Joulun valo tulee kaikkein pimeimpään aikaan tänne pohjolaan ja herättää
kulkemaan tuota valoa kohti. Jumala julistaa vangituille: "Lähtekää! ja
pimeydessä viruville: Tulkaa valoon!" (Jesaja 49:9) Jumala tulee luo
lohduttajana, pyytää vierelleen, syliin: se on aina kääntöpaikka. Hän
haluaa koskettaa ihmisen kaikkein syvimpään niin, että ilo kääntyykin
hetkeksi kyyneleiksi, syväksi itkuksi eletystä elämästä, kaipauksesta ja
toinen toisillemme annetusta toivosta. Jumala ei jätä tyhjän päälle
kutsuessaan, saapuessaan. Hän kutsuu meitä kaikkia omalla sanallaan jotta
voimme sanoa kaipaavalle ja pelkäävälle: Älä pelkää, sinä Jumalalle rakas.
Kaikki on hyvin. (Daniel 10:19)
Rukoilkaamme:
Käy, Herra Jeesus, luokseni,
tee sydämeeni majasi.
Se täytä, Jeesus, armolla
ja asu aina minussa.
Taivaaseen minut johdata,
luonasi anna riemuita.
Jo kohta Herra saapuukin.
Niin, aamen, Jeesus rakkahin.
Virsi 2 (5. säkeistö)
|
