OhjelmaKeitä olemme ja mihin pyrimmeRyhmämme on maamme kirkoissa työntekijöinä toimivien ja muuten kirkkojen toiminnassa mukana olevien seksuaalisiin ja sukupuolisiin vähemmistöihin kuuluvien ihmisten yhdysside. Sana Arcus on latinaa ja tarkoittaa sateenkaarta, joka on Raamatussa Jumalan ja maan välisen liiton merkki, 1. Moos. 9:12 17. Ryhmämme aloitti varsinaisen toimintansa ystävänpäivänä 14.2.1997. Aluksi mukanamme oli vain Suomen evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvia henkilöitä, mutta olemme sittemmin laajentuneet ekumeeniseksi työryhmäksi. Piirissämme on jo toistasataa eri ikäistä, erilaisissa tehtävissä toimivaa ja eri puolilla Suomea asuvaa ihmistä. OrganisaatiommeArcus toimii kahdella tasolla. Sillä on kuukausittain Helsingissä kokoontuva ja jatkuvassa sähköpostiyhteydessä oleva toimintaryhmä, jonka toimintaan kaikki jäsenet ovat tervetulleita. Maanlaajuinen jäsenverkosto on pääasiassa sähköpostitse yhteydessä toimintaryhmän kanssa. Kotisivumme ovat osoitteessa http://www.arcusfinland.net/ YhteistyökumppanimmeLähimpiä yhteistyökumppaneitamme ovat Yhteys-liike, Ortodoksinen sateenkaariseura ja Helsingin SETA:n kristillinen ja elämänkatsomuksellinen ryhmä Malkus. Yhä enemmän toimimme yhteistyössä myös seurakuntien, kristillisten järjestöjen ja kansainvälisten kristillisten homo- ja lesboryhmien kanssa. European Forum of Lesbian and Gay Christian Groups on uusin yhteistyökumppani. Pohjoismaiset teologit pitävät yhteyttä Nordic Network for Gay and Lesbian Theologians ryhmän kautta. Vuonna 2008 Arcus verkosto liittyi viralliseksi jäseneksi European Forumiin, jonka vuosikokouksessa Englannissa, St Albansissa Arcus verkostosta tuli liikkeen 40. jäsenjärjestö, joita on 20. eri maasta. Lue lisää European Forumista: www.lgbteuropeanforum.org
|